Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Hannu Tulensalo ja maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander kertoivat Amicaselle, miksi monimuotoisuus on tärkeässä osassa Helsingin kaupungin strategiassa.

Helsingin kaupungin strategian monimuotoisuussateenvarjon alla yhtenä osana on se, kuinka johdetaan etnisesti monimuotoistuvaa työyhteisöä. Kyseessä on Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa on yli 39 000 työntekijää.

– Strategiamme lähtökohtana on kyky toimia monella tapaa erilaisten ihmisten kanssa, Hannu Tulensalo sanoo.

Kansainvälisyys kaupunkilaisten eduksi

Helsingin kaupunki tarvitsee jatkuvasti uutta työvoimaa. Pääkaupunkiseudulla työikäisen väestön määrän kasvu perustuu ainoastaan maahanmuuttoon. Helsinkiläiset ovat yhä erilaisempia palvelutarpeiltaan, minkä tulisi ohjata palvelutarjontaa. Monimuotoisuus nähdään kaupungin palveluista nauttivien helsinkiläisten etuna.

– Palveluita ei enää voi tuottaa samalla tavalla kuin väestöltään yhtenäisessä kaupungissa. Uskomme, että työntekijöidemme moninainen tausta, laaja kielitaito ja kulttuuriosaaminen on kaikkien kaupunkilaisten etu, Annika Forsander toteaa.

Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat asettaneet tavoitteekseen, että muunkielisten määrä ja osuus kaupungin palveluksessa olevista lähestyy väestöosuutta. Mallia on otettu maailmalta.

– Se ei kuitenkaan tarkoita kiintiöiden käyttöönottoa, vaan se on toimintaa ohjaava tavoite, Annika Forsander painottaa.

Helsinki on maahanmuuton suhteen eri sarjassa kuin muut Suomen kaupungit. Se on jatkuvasti maahanmuuttajia yli 150 maasta vastaanottava kunta, jossa maahanmuuttajataustaisten osuus lähenee 12 %. Merkittävää on myös se, että yli 30 % Helsingin kaikista maahanmuuttajista muuttaa jo nyt valmiina odottavan työpaikan perässä.

– Helsinki on kuitenkin ollut historiansa aikana nykyistäkin kansainvälisempi kaupunki, Hannu Tulensalo muistuttaa.

– Olemme nyt kansainvälisyydessä suurin piirtein samoissa luvuissa kuin sata vuotta sitten, Annika Forsander jatkaa.

Monimuotoisuuteen panostetaan

Annika Forsander johtaa Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen maahanmuutto-osastoa, joka huolehtii työperustaisen maahanmuuton strategisesta suunnittelusta, valvoo kaupungin etua maahanmuuttoasioissa sekä seuraa maahanmuuttopolitiikan toteutumista.

Kotouttamis- ja maahanmuuttoasettumistoimenpiteissä Helsinki kulkee kansainvälisesti vertailtuna kärkikaartissa; kaupungilla on jatkuvasti käynnissä erilaisia hankkeita monimuotoisuuden kehittämiseksi.

– Monimuotoisuuden johtamisessa ja hankkeissa, joissa tuetaan esimerkiksi henkilöstön kielen kehitystä, alamme olla EU:n huipulla. Meillä tehdään asioita rivakasti ja riittävin resurssein, esimerkiksi kielikoulutusta on ollut jo yli kymmenen vuotta. Suomen kielen opetuksen järjestää meille Amiedu. Suunnittelemme eritasoisia ja -muotoisia suomen kielen opetusryhmiä eri aloille ja työpaikoille tarpeen mukaan yhteistyössä virastojemme, henkilöstökeskuksen ja Amiedun Monivoimainen työyhteisövalmennus -yksikön kanssa, Annika Forsander kertoo.

Helsingin kaupunki ja Amiedu ovat kehittäneet merkittävästi kielitaidon arviointia ja kielikoulutusta muun muassa ASKI-projektin (Ammatillisen suomen kielen kehittämiskokonaisuus) puitteissa. Hankkeessa on luotu välineitä, joiden avulla kaupungin virastoissa työskentelevät maahanmuuttajataustaiset työntekijät voivat kehittää suomen kielen taitoaan osana ammatillisten valmiuksiensa parantamista.

– Hanke on tuonut kaupungille konkreettisia työkaluja monimuotoisuuden johtamiseen, esimerkiksi ammattialakohtaisten suomen kielen koulutusten koulutussuunnitelmat materiaaleineen. Kehitimme hankkeen puitteissa työssä tarvittavan riittävän suomen kielen taidon määrittelyssä käytettävän diagnoosimallin sekä ammatillista kielitaitoa mittaavat suomen kielen testit, kouluttaja Anni Piikki Amiedusta kertoo.

Työyhteisöt monimuotoisiksi

Helsingin kaupunki tukee työyhteisöjään laajoilla monimuotoisuuskoulutuksilla.

– Urapolut ovat haaste meille, ja siksi valmennusten avainhenkilöinä ovat esimiehet. Meille on tärkeä, että saamme seuraavalle tasolle enemmän äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvaa henkilöstöä, Hannu Tulensalo kertoo.

Annika Forsander peräänkuuluttaa myös esimiehiltä riskinottokykyä ja rohkeutta.

– Tarvitaan uskallusta palkata ihmisiä, jotka osaavat erilaisia asioita kuin esimies. Ensimmäisen vieraskielisen palkkaaminen tuntuu usein vaikealta, Annika Forsander huomauttaa.

Annika Forsander mainitsee työvoimapulasta kärsineen Helsingin bussiliikenteen hyvänä esimerkkinä rohkeasta monimuotoisuudesta. Nyt kuljettajakoulutuksessa olevista on 70 % maahanmuuttajia.

Rekrykoulutys on hyvä vaihtoehto hankkia uusia työntekijöitä. Amiedu on toteuttanut kaupungille nimenomaan monikulttuuriseen väestöön painottuneita Rekrykoulutuksia.

Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Hannu Tulensalo painottaa, että Annika Forsanderin vetämä maahanmuutto-osasto on ainutlaatuinen maassamme.

– Meillä on vahva käsitys siitä, että maahanmuutto- ja muissa monimuotoisuusasioissa tapahtuu ja tulee tapahtumaan paljon. Nämä asiat ovat strategiamme kärjessä ja tulevat myös jatkossa olemaan. Olemme pyrkineet vaikuttamaan myös hallitusohjelmaan, Hannu Tulensalo toteaa.

Tutustu maahanmuuttajakoulutuksiimme »

Lisätietoja ASKI-hankkeesta »

Lisätietoja Helsingin kaupungista »

Teksti: Sakari Tuomala
Kuva: Juri Puhakka