Oral Hammaslääkärit Oyj kasvaa ja laajentaa hammaslääkäriasematoimintaansa. Kasvustrategiassa muutoksen johtamisen ja osaamisen kehittämisen merkitys korostuu. Oral tarjosikin esimiestehtävissä toimiville asemavastaaville mahdollisuuden suorittaa sosiaali- ja terveysalalle suunnatun johtamisen erikoisammattitutkinnon Amiedussa.

Oral on nopeasti kasvava yritys. Oralin keskeiset osaamistarpeet liittyvät kasvun mukana tulevaan muutoksen johtamiseen.

– Muutoksen johtaminen on meidän ehkä tämän päivän suurin haasteemme. Hyvien työntekijöiden pitäminen yrityksessä ja sitouttaminen vaativat toimenpiteitä. Hankimme myös jatkuvasti uusia asemia. Pyrimme saamaan uudet asemamme nopeasti tutuiksi Oral-toimintatapojen kanssa, Oralin henkilöstöpäällikkö Carola Nores-Joukama kertoo.

Osaamisen kehittäminen tukee Oralin kasvustrategiaa.

– Osaamisen kehittäminen lähtee Oralilla kehityskeskustelukäytännöstä, jonka yhteydessä käydään läpi ammatillisen osaamisen taso. Siitä kootaan kehittämistarpeet ja niiden pohjalta tehdään suunnitelmia yksikkökohtaisista ja konsernitasoisista koulutuksista.

Strategian mukaan tällä hetkellä osaamisen kehittämisen painopistealueita ovat esimiestaitojen ja johtamisosaamisen kehittäminen.

– Panostamme työhyvinvointia tukevaan johtamiskulttuuriin, jota tämä johtamisen koulutus tukee hyvin, Carola Nores-Joukama toteaa.

Osaamista muutosta varten

Valtaosa Oralin pääkaupunkiseudun hammaslääkäriasemien asemavastaavista aloitti syksyllä 2012 sosiaali- ja terveysalalle suunnatun johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) suorittamisen. Asemavastaavalla on johdettavanaan hoitohenkilöstöä ja muuta henkilöstöä noin kymmenestä kolmeenkymmeneen aseman koosta riippuen.

– Asemavastaavat olivat resurssikartoituksessa. Siinä monen kohdalla nousi esille esimiestaitojen kehittämistarve kokonaisvaltaisesti. Kiinnostus Amiedun JET-koulutukseen oli suuri ja lähes kaikki asemavastaavat lähtivätkin mukaan. Koulutuksen sisältö oli hyvä ja kokonaisuus vaikutti erittäin sopivalta meille, Carola Nores-Joukama kertoo.

Yksi Oralin JET-opiskelijoista on asemavastaavana työskentelevä Soili Hakala.

– Uskon, että tämä koulutus vahvistaa omia esimiestaitojani. Lisäksi saan voimistettua muitakin tarvittavia taitoja, kuten numeroilla johtamista.

Verkostoituminen tuo näkökulmia

JET:istä odotetaan hyviä tuloksia. Soili Hakala on huomannut verkostoitumisen ja kollegoilta oppimisen arvokkaaksi lisäksi koulutuksessa.

– Opetus on ollut hyvää. Ryhmämme koostuu alan eri yritysten ja organisaatioiden työntekijöistä: vaikka osa opiskelijoista oli kunnalliselta puolelta, asiat ja haasteet ovat samanlaisia. Se tuo mielestäni lisäarvoa koulutukseen.

Alan trendinä on kilpailun kiristyminen. Verkostoituminen ja koulutettu henkilöstö ovat avainasemassa markkinaosuuden kasvattamisessa.

– Alallemme tulee uudella strategialla toimivia klinikoita, jotka kilpailevat ennen kaikkea hinnalla. Oralilla on oma konseptinsa ja ketjumme on valtakunnallinen. Pienet hammaslääkäriasemat kilpailevat omassa sarjassaan, mutta kilpailemme kaikkien kanssa osaavasta työvoimasta. Ja osaava henkilöstö on se, joka mahdollistaa kasvumme, Carola Nores-Joukama painottaa.

Tutustu johtamisen ja esimiestyön koulutuksiimme »
Lisätietoja Oral Hammaslääkärit Oyj »

Teksti: Sakari Tuomala
Kuva: Juri Puhakka