Mendor suunnittelee ja markkinoi kehittyneitä diabeteksen päivittäishoitoa helpottavia tuotteita. Viiden helsinkiläisen yliopisto-opiskelijan perustamasta yrityksestä on seitsemässä vuodessa kasvanut 40 hengen vankka osaajakeskittymä, joka tähtää tiukasti kansainvälisille markkinoille. Maailmanvalloitus merkitsee myös uudenlaista osaamisen kehittämistä. Siinä Mendorin tuotannosta ja valmistuksesta vastaava Vice President Minna Lehtinen näyttää loistavaa esimerkkiä.

Mendorin lippulaiva on vallankumouksellinen, taskukokoinen ykköstyypin diabetekseen käytettävä all-in-one verensokerimittari Mendor Discreet™ sekä diabeteksen itsehoitoa helpottava Mendor Balance™ verkkopohjainen ohjelmisto.

– Olemme olleet kasvuyritys koko ajan, mutta tämän vuoden alussa aloitimme varsinaisen massatuotannon. Tammikuun 2013 liikevaihto oli jo yli puolet koko edellisvuoden liikevaihdosta, Mendorin tuotannosta ja valmistuksesta vastaava Vice President Minna Lehtinen kertoo.

– Päämarkkina-alueemme on Euroopassa, etupäässä Iso-Britannia, Pohjoismaat ja Baltia. Tulevaisuudessa tähtäämme entistä tiukemmin globaaleille areenoille. Vahvan Eurooppa-fokuksen lisäksi katseet on käännetty myös Kiinan markkinoille, jossa diabetes on nopeasti kasvava ongelma.

Maassa maan tavalla

Kansainvälistyminen vaatii uudenlaista osaamista. Tarvitaan lisää ihmisiä tuotekehitykseen, markkinointiin ja myyntiin. Lisäksi on ymmärrettävä kohdemaan kulttuuria ja toimintatapaa.

– Kiinassa ja Aasian maissa on aivan omat tapansa toimia, ja siihen meidän pitää kasvattaa kohdennettua osaamista. Jokaisessa maassa on erilaiset viranomaisvaatimukset, mikä tarkoittaa aina uudenlaisia testauksia tai tietynlaisia sertifikaatteja. On tutkittava tarkkaan lukuisia seikkoja ennen kuin varsinainen business voidaan käynnistää, Lehtinen muotoilee.

Liiketoimintaa tukevaa henkilöstön kehittämistä

Osaaminen on tänä päivänä yksi yrityksen kriittisistä kilpailutekijöistä. Se on aina myös strateginen valinta. Mendorilla osaamisen kehittämiseen panostetaan ja kannustetaan. Yksittäiset tarpeet käydään läpi säännöllisissä kehityskeskusteluissa.

– Meillä on hyvin aktiivista porukkaa. Monet opiskelevat työn ohessa. Siihen kannustetaan ja tarjotaan mahdollisuuksia. On jokaisesta itsestään kiinni, kuinka paljon omaa osaamistaan haluaa kehittää.

Minna Lehtiselle itselleen opiskelu työn ohessa on suorastaan elinehto. Tuotantotalouden diplomi-insinööritutkinnon lisäksi hänellä on viisi muuta tutkintoa, ja tällä hetkellä työn alla kolmas korkeakoulututkinto sekä kolme muuta koulutusohjelmaa. Kun Mendor lähtee valloittamaan Aasiaa, se ei ole ainakaan Lehtisen osaamisesta kiinni.

Korkean profiilin koulutusta

Ulkomaankaupan erikoisammattitutkinto on korkean profiilin koulutus kovan luokan ammattilaisille.

– Tavoitteena on antaa valmiuksia kansainvälisen kaupan aloittamiseen ja kansainvälisen toiminnan kehittämiseen. Ajankohtaistiedon lisäksi perehdytään liiketoimintatapoihin eri kulttuureissa sekä ympäristö- ja yhteiskuntavastuukysymyksiin kansainvälisessä toiminnassa, kouluttaja Päivi Autio Amiedusta kuvaa tutkinnon sisältöä.

Minna Lehtinen aloitti Amiedussa ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon osatutkintoon valmistavalla Kiinan kaupan valmennuksella. Puolen vuoden mittaisen koulutuksen jälkeen Lehtinen halusi jatkaa vielä kansainvälistymiskoulutuksessa ja suorittaa koko ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon.

Pelisilmä parani

Lehtinen kehuu Amiedua hyvin organisoidusta koulutuksesta. Opiskeleminen työn ohessa oli joustavaa ja palkitsevaa. Luennoitsijoina toimi asiantuntijoita, joilla on pitkä kokemus Kiinan kaupankäynnistä.

– Opiskeluun sisältyi myös hyödyllisiä yritysvierailuja sekä Kiinan matka, jolloin teoriassa opittuja asioita pystyi konkretisoimaan paikan päällä. Saimme hyviä kontakteja myös messujen kautta.

– Olen oppinut ymmärtämään Kiinan kulttuuria paremmin ja saanut enemmän pelisilmää siihen, kuinka kiinalaisten kanssa toimitaan. Saimme myös varovaisuuteen liittyviä hyödyllisiä vinkkejä, kuten ”Usko siihen, mitä omin silmin näet eikä siihen, mitä kerrotaan”, Lehtinen summaa opittua.

Työelämälähtöinen oppimisympäristö

Minna on toiminut Amiedussa myös kaupan alaan liittyvien tutkintojen arvioijana.

– Se on ollut erittäin mielenkiintoista. Viime vuonna tein neljä arviointia ja pian aloitan näyttömestaritutkinnon suorittamisen.

Amiedun työelämälähtöinen oppimisympäristö saa Minna Lehtiseltä kiitosta.

– Amiedu on loistava kouluttaja työn ohessa oppimiseen. Opiskelu ei ole pelkkää pänttäämistä, vaan se tuodaan lähelle työelämää. Olen niin monta koulua käynyt, että minulla on jo jonkinlainen näkemys, ja Amiedua voin lämpimästi suositella.

Lisätietoja ulkomaankaupan koulutuksista »

Lisätietoja Mendor Oy:stä »

Teksti: Kaisa Mikkonen
Kuva: Juri Puhakka