Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru tutustui johtaja Timo Karkolan opastuksella monimuotoiseen aikuiskoulutukseen Amiedussa. Vierailulla oli mukana myös opetus- ja kulttuuriministeriön aikuiskoulutuspolitiikan yksiköstä johtaja Kirsi Kangaspunta ja neuvotteleva virkamies Ville Heinonen sekä Ami-säätiön hallituksen edustaja Kaarina Suonperä.

Amiedussa yhdistetään yksilöiden koulutus ja työyhteisöjen kehittäminen lujasti toisiinsa. Ministerille kuuli tästä asiakascasejen kautta. Tapaamisessa käytiin läpi mm. miten yhteistyötä toteutetaan henkilöstömääriltään isojen yritysten, kuten ISS Palvelut Oy:n, Clas Ohlsonin tai Caverion Suomen kanssa. Työelämän yhteistyön syvyys on paljon muutakin kuin vain työharjoittelupaikkoja. Tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa oppivat sekä yritykset että Amiedu. Yritysyhteistyössä vaikuttavuus, laatu ja tehokkuus saavat omat mittarinsa aina asiakastarpeen mukaan.

Oppijoita ympäri Suomen

Samalla vierailulla ministeri Kiuru tutustui välinehuollon oppimisympäristöön ja kuuli oppijoiden mielipiteitä aikuisopiskelusta. Välinehuoltoa on koulutettu Amiedussa 90-luvun puolivälistä lähtien. Tässä ajassa viesti opetuksen laadusta on kiirinyt pitkälle. Kaarina Suonperä kysyi mistä opiskelijat ovat saaneet tiedon koulutuksesta? Yksi opiskelijoista vastasi, että hän hakeutui työpaikkansa muiden työntekijöiden suosituksesta Amieduun välinehuollon koulutukseen. Opiskelija oli kotoisin Mikkelistä. Ministeri hämmästelikin, kuinka pitkältä Amieduun tullaan kouluttautumaan. Opiskelijarekisterin mukaan Amiedussa olikin viime vuonna 263 kuntaa edustettuna opiskelijoissa.

Kirsi Kangaspunta kyseli oppijoiden taustaa ja kuinka moni osallistuu Nuorten aikuisten osaamisohjelmaan. Kolme kuului ohjelmaan, jossa pääsevät kouluttautumaan 20–29-vuotiaat, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Välinehuollon koulutuksessa on tällä hetkellä edustettuna lähes kaikki rahoitusmuodot ja tänä syksynä Amiedussa aloitetaan myös välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilun pilotointi.

Vierailijajoukon tutustuessa välinehuollon koulutukseen he kuulivat, kuinka oppijat saavat sisäistettäväkseen runsaasti tietoa lyhyessä ajassa. Krista Kiurukin kyseli oppijoilta, jännittääkö koulutuksesta läpipääsy. Oppijat olivat luottavaisin mielin, vaikka takana oli vasta neljä viikkoa koulutusta. Kymmenen kuukauden kuluttua heidän tulisi olla valmiita toimimaan yhtä hyvin hammaslääkäriasemalla kuin Helsingin Meilahden sairaalan välinehuoltokeskuksessa. Sairaalassa työskenteleminen edellyttää laajaa välineiden ja instrumenttien nimikkeiden sekä laitteiden toiminnan ja käyttötarkoituksen tuntemista. Suuressa välinehuoltokeskuksessa olennaisena osana työtehtäviin kuuluu myös leikkaus- ja toimenpidevälineistön ohjaamiseen käytettävän toiminnanohjausjärjestelmän, ohjausratojen tekniikan ja robotiikan hallinta.

Välinehuollon koulutukseen tulevilta oppijoilta vaaditaan huolellisuutta ja tarkkuutta, hyvää tilannetajua, stressinsietokykyä ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä arvioida ja soveltaa koulussa opittuja hygienia- ja työtaitoja erilaisissa terveydenhuollon työympäristöissä. Aikuisopiskelussa otetaan aina oma koulutus- ja työkokemustausta huomioon, eli jokainen tutkinnon suorittaja käy läpi opintojen henkilökohtaistamisen. Esimerkiksi tässä ryhmässä on mukana kaksi henkilöä, joilla on laborantin tausta, mikä voi lyhentää heidän koulutusaikaansa. Jos jostain tutkinnon osasta on jo kokemusta, sen voi suorittaa osoittamalla tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen käytännön työssä ja toiminnassa.