Se on ihmeellinen asia, nimittäin lihasmuisti. Vaikka treenitaukoa olisi kulunut kuukausia, jopa vuosia, tauon jälkeen treenatessa voima ja lihas kehittyy nopeammin kuin silloin muinoin aluksi lihasta kasvattaessa. En voi olla yhdistämättä lihasmuistia työturvallisuuteen. Riskinotto, sen esiintyminen tai puuttuminen työpaikalla, on niin ikään lopputulos siitä, miten ratkaisemme erilaisia muuttuvia tilanteita työturvallisuuden lihasmuistimme varassa.

Työturvallisuudessa noudatettavaa huolellisuutta ei aina laiminlyödä tarkoituksella. Meillä jokaisella on omat historiamme ja taustamme, jotka vaikuttavat paljon siihen, kuinka havaitsemme ja tulkitsemme erilaisia tilanteita.

Esimerkiksi kaksivuotias poikani on varsin alussa vaarojen ymmärtämisen alkutaipaleella. Tästä syystä vaatiikin suhteellisen paljon äidin valvovaa silmää ja mielikuvista vaarapaikkojen poistamiseksi, jotta vahingoilta vältyttäisiin ja poika pysyisi ehjänä. Mutta yhtä paljon vaaditaan toistoa ja harjoittelua, jopa perusteluja miksi korkealta ei kannata hypätä, rappusissa pitää ottaa rauhallisesti ja tielle ei saa juosta.

Kun ihminen joutuu tilanteeseen, joka vaatii huomion kiinnittämistä työn tekemiseen tai työympäristössä on muita häiriötekijöitä, astuu lihasmuisti, opitut ja oppimatta jääneet toimintatavat kuvaan. Sen lisäksi, että kehotetaan työntekijöitä vain olemaan varovaisempia ja huolellisempia, pitää myös työturvallisuuden lihasmuistia treenata. Taitoja, sääntöjä ja tietoja tulee harjoitella.

Amiedun rooli työturvallisuustaitojen treenaamisessa ja hiomisessa korostuu kahdessa eri roolissa. Lihasmuisti sen perinteisemmässä mielessä kehittyy tutkimusten mukaan parhaiten nuorella iällä. Tämä on mielestäni hyvä ohjenuora myös työturvallisuuden näkökulmasta katsottuna ja erityisesti yksilökoulutuksia ja -tutkintoja silmällä pitäen. Kouluttajina rakennamme sitä työturvallisuuden lihasmuistia, jonka varassa oppilaamme toimivat myöhemmin työelämässä. Voidaan puhua myös turvallisuuskasvatuksesta.

Roolimme yhteiskunnallisestikin on siis varsin merkittävä, koulutammehan me tulevaisuuden ammattilaisia. Työelämän kehittäjänä taas voimme olla kumppani kaiken tasoisille yrityksille. Olemme auttaneet yrityksiä, jotka ovat olleet turvallisuustyössään vasta alkutekijöissään ja myös niitä, jotka ovat tehneet työturvallisuuteen eteen jo paljon töitä. Asiantuntemuksemme ja tarpeisiin räätälöidyt palvelutuotteemme kattavat sekä pienempien että suurempien yritysten tarpeet.

Ehkä tärkeintä on kuitenkin muistaa, että mitkään harjoitukset, olivat ne pieniä tai suuria, eivät mene hukkaan. Tämä pätee pitkälti myös työturvallisuuden kehittämiseen ja kouluttamiseen.
Kirjoittaja Kristiina Martiskainen työskentelee kouluttajana Amiedussa.