Aro Systemsin johtamisfilosofia on tuloksellista ja avointa arkijohtamista. Hyvä johtaminen ja esimiestyö vaikuttavat asiakashankkeiden ja projektien onnistumiseen ja sitä kautta suoraan viivan alle, kannattavuuteen ja tulokseen.

Tänä vuonna 65-vuotta täyttävä Aro Systems on kasvanut pienestä perheyrityksestä 300 henkeä työllistäväksi sähkö- ja LVI-urakointia sekä LVIS-huoltopalveluja tarjoavaksi valtakunnalliseksi yritykseksi. Yhtiön visiona on olla talotekniikka-alan arvostetuin kumppani ja halutuin työpaikka.

Osaava henkilöstö on meille tärkein voimavara. Meillä ei ole koneita, vaan ihmiset tekevät työn, jolloin laatu toteutuu nimenomaan ammattitaitoisen henkilöstön kautta. Toimintaamme ohjaavat neljä arvoa: asiakaslähtöisyys, kunnioitus ja luottamus, yrittäjähenkisyys sekä tuloksellisuus, Aro Systemsin toimitusjohtaja Mika Huovinen sanoo.

Johtaminen ja esimiestyön laatu ovat Aro Systemsin menestystekijöitä ja pelaavat todella tärkeää roolia.

Tuloksellinen esimiestyö vaatii luottamusta ja kunnioitusta erilaisia ihmisiä kohtaan, se pohjaa suoraan perheyrityksemme arvoihin.

Huovinen näkee uuden ajan johtamisen osallistavana ja coachaavana.

Hyvä johtaja tunnistaa ja osaa hyödyntää yksilön erilaisuuksia ja kyvykkyyksiä. Ihmistuntemus ja sosiaalinen tilanneälykkyys ovat tärkeitä taitoja. On osattava lukea porukkaa ja hyödyntää erilaisuutta, jotta tiimit toimivat tehokkaasti.

Huovisen mukaan asiantuntijarooli tulee talotekniikan alalla korostumaan erilaisten avointen urakkamuotojen myötä.

Asiakkaiden vaatimustaso on kasvanut. Digitalisaation kasvu tuo paljon uusia mahdollisuuksia, mutta myös odotuksia. Lisäksi tekniikan ja järjestelmien osuus automatiikan myötä on kasvanut, mikä osaltaan lisää vaatimuksia tilaajien suunnalta.

Arkijohtaminen arolaisen toimintamallin mukaan

Aro Systemsin johtamisfilosofia pohjautuu strategiseen tiekarttaan, johon on kirjattu kolme ydin osa-aluetta: Henkilöstökokemus, asiakaskokemus ja tulos.

Aro Systemsin arkijohtamisen kulmakiviä ovat tuloksellisuus ja yrittäjähenkisyys, vaatiminen ja sovituista asioista kiinni pitäminen, jatkuva oppiminen ja henkilöstön osallistaminen sekä yhteiset prosessit ja toimintamallit. Hyvällä esimiestyöllä vaikutetaan suoraan tulokseen ja asiakashankkeiden sekä -projektien onnistumiseen, Huovinen painottaa.

Panostamme paljon henkilöstöön, johtamiseen ja esimiestyön kehittämiseen. Osaamisen vahvistaminen, sisäinen asiakaskokemus ja työpäiväfiilis ovat edellytyksenä laadukkaalle työlle. Mitä paremmin henkilöstö voi, sitä paremmin lunastamme asiakaslupaukset – ja se näkyy totta kai tuloksessakin.

Omaa johtamistapaa Huovinen pitää pitkälti fasilitoivana ja valmentavana. Hän haluaa saada ihmiset innostumaan työstään.

Johtamisella pitää saada vahvistettua tulostasoa ja sitoutuneisuutta ja sitä kautta ihmiset innostumaan työstään. Ei riitä, että on tyytyväinen työhönsä, tärkeämpää on olla innostunut. Itse uskon, että tyytyväisyys on enemmän passiivista, kun taas innostuminen on aktiivista. Silloin ihminen yleensä kehittää asioita ja on paljon sitoutuneempi.

Liiketoiminta vastuussa osaamisen kehittämisessä

 Aro Systemsin kilpailuetu tulee henkilöstön osaamisen kautta. Tarpeita tunnistetaan yhdessä johdon ja liiketoimintojen kanssa.

Osaamisen kehittäminen lähtee yrityksen strategisista tavoitteista. Maailma monimuotoistuu koko ajan ja tarpeet sen myötä. Dialogi henkilöstöhallinnon ja liiketoiminnan välillä on erittäin tärkeää. Kehittämistarpeita nousee vuosittaisissa tavoitekehityskeskusteluissa ja henkilöstöpulssi-mittauksissa sekä yhtä lailla arkijohtamisessa, kun työmaata, henkilöstöä tai projekteja johdetaan. Tulevaisuudessa panostamme entistä enemmän myös kesätyöntekijöihin ja harjoittelijoihin. Otamme nuoria mielellään mukaan kasvamaan ja oppimaan alaa sekä arolaista tapaa toimia. Pyrimme tulevina vuosina entisestään vahvistamaan myös oppilaitosyhteistyötä. Meille jatkumo on todella tärkeää.

Esimiesvalmennus on pitkän linjan investointi

 Aro Systemsillä on Amiedun kanssa pitkät perinteet. Muun muassa lakisääteisiä koulutuksia eli sertifiointeja on tehty monesti yhteistyössä. Parhaillaan on käynnissä arolainen esimiesvalmennusohjelma, jonka tavoitteena on kyvykkyyksien ja osaamisen vahvistaminen. Valmennus sisältää neljä erilaista moduulia: kaksi henkilöstökokemuksen vahvistamiseen liittyvää, yksi moduuli asiakaskokemusta ja myynnillisyyttä vahvistamaan ja yksi taloutta sekä projektinhallinta kehittämään.

Esimiesvalmennuksen lähtökohtana on selkeät strategiset tavoitteet. Tärkeintä on saada nostettua koko yhtiössä osaamisen johtamisen taso tasalaatuiseksi ja vahvistaa arolaista tapaa toimia. Kaikki lähtee henkilöstön kokemuksesta ja innostuneisuuden lisääntymisestä, mikä heijastuu asiakkuuteen ja sitä kautta viivan alle. Valmennus on pitkän ajan investointi johtamiseen.

Valmennukseen osallistuvat kaikki esimiehet eli projektinjohto sekä ihan ylin johto, kaikkiaan 50 henkilöä.

Jatkossa on tarkoitus räätälöidä hieman kevennetty malli myös työnjohdolle, jolloin saisimme luotua jatkuvan koulutuspolun, Aro-Akatemia -tyyliin.

Valmennuksen vaikuttavuutta mitataan muun muassa kaksi kertaa vuodessa toteutettavalla henkilöstöpulssilla. Siinä seurataan henkilöstön suosittelijahalukkuutta työpaikkaa kohtaan, mitataan esimiestyötä, omaa roolia ja strategian läpinäkyvyyttä, viestintää ja työmotivaatiota. Palautetta haetaan säännöllisesti myös asiakkailta projektien eri vaiheissa ja asiakassuhdetasolla.

On tärkeää, miten vaikuttavuus näkyy; mikä työfiilis ja kulttuurinmuutos johtamisen tasolla on, miten hyvin porukka jaksaa ja kuinka tavoitteellista tekeminen on. Sitä kautta vaikuttavuus näkyy myös tuloksessa. Lisäksi vaikuttavuutta seurataan myös sovittujen tulos- ja laatutavoitteiden kautta.

Teksti: Katriina Lius
Kuva: Juri Puhakka